tiistai 31. heinäkuuta 2012

Blue jumpsuit in action

Heippa! Tässä näitä lupailemiani viikonlopun asukuvia. Pahoittelut huonohkosta laadusta, valaistus oli vähän hankala. Kerrankin mulla oli kultaiset korut, yleensä mulla on aina hopeiset. Siniseen sopi mun mielestä tosi kivasti kulta. :) Ja toi jumpsuit on yksi mun tän hetkisistä lemppareista! Sen voi yhdistää niin monella tavalla! Tajusin muuten, että voisin taas vaihteeksi tehdä joitain muitakin, kuin pelkkiä asupostauksia.
golden2
Jumpsuit / H&M, rannekoru / kirppis
jumpsuitti
golden
golden1

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Green and white


Tällä viikolla on ollut aikamoinen kiire, mutta sitäkin kivempaa. Mä voin jotenkin niin paljon paremmin, jos on joku rytmi ja tekemistä. Esimerkiksi paljon työntäyteisiä päiviä, joihin on ahdettu vaikka kaverin näkemistä, ulos lähtemistä, lenkkeilyä.. Tulevat työvuorolistat onkin täynnä vuoroja, ehkä siis ihan hyvä :)
    Tässä pari kuvaa mun älyttömässä kiireessä valitsemasta asusta, johon tykästyin ihan kunnolla! Rakastan raikkaan vihreän ja valkoisen comboa, toimii oikeesti aina. Neule oli mukana illan viilenemistä varten.
     Ihana sää ollut tässä viikonlopun aikana, vihdoinkin. Eilen oltiin kaverin kanssa ulkona (ihanan lämmin kesäyö) ja mulla oli päällä se uusi sininen jumpsuit. Palaillaan siis eilisten asukuvien merkeissä myöhemmin!
greentop4greentop2

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Casual outfit

Tässä mun aika casual asu eiliseltä, lauantailta. Tämän näköisenä suuntasin syömään Memphikseen, joka on muuten tosi kiva paikka! Vaikka ruokajonot siihen aikaan olivatkin lähemmäs 40 minuuttia. Viimeisessä kuvassa mun tosi iso burger-annos, jota en millään saanut syötyä loppuun, vaikka hyvää olikin. :) Mutta tässä parit asukuvat.. Hyvää viikonalkua!
lördag
Toppi / H&M, shortsit / Ginatricot, kengät / Converse
lördag1
memphis

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Something blue

Multa on jäänyt esittelemättä viimeviikkoisia ostoksia, jotka kaikki löytyivät samalla kertaa. Eli aina silloin kun ei etsi mitään, löytyy vaikka mitä ihanaa! Mutta se hyvä näissä oli, että kaikki oli hyvässä alennuksessa. Mun ehdoton lemppari on sininen lompakko kultaisilla yksityiskohdilla Accessorizesta. Ja mikä parasta, puoleen hintaan!! Kokeilin kaupassa, mahtuuko sinne passi, ja just hyvin mahtu. En siis kahteen kertaan harkinnut, lähteekö ylisöpö lompsa mukaan. 
lompsa
lompsa1
Ginatricotin kävin ihan huvikseen kiertelemässä läpi, vaikka sen olen tehnyt jo muutamaan kertaan, ja todennut ettei alet tällä kertaa ole niin hyvät. Noh siinä puolihuolimattomasti pengoin alerekkiä ja silmään osui ihanat revityt, korkeavyötäröiset farkkushortsit - ainoa kappale ja mun kokoa! Mun onnekseni shortsit istui tosi hyvin, varsinkin kun vähän kääri lahkeita. Ja tosiaan, puoleen hintaan 15 euroa, ei paha!
shordet2
H&M:ssä kävin myös ihan pikaisesti, mutta silmään osui nopeasti tällainen söpö jumpsuit. Katsoin tätä ekaksi valkoisena, mutta siinä oli jonkun meikkivoidetahroja, niin menin sovittamaan sinisenä. Ja sininen oikeestaan olikin parempi vaihtoehto, sopi mun hiuksiin tosi kivasti ja siihen on kiva yhdistellä kaikenlaista. Mätsää muuten aika hyvin mun uuden lompakon kanssa! ;)
jumpsuitt

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Photos from my iPhone

Lauantaina käytiin äidin kanssa kirpparilla, mutta se reissu ei ihan ollut sellainen kuin sen piti olla. Mun herätyskello ei jostain syystä herättänytkään, joten herättiin joskus ennen kymmentä.. Ja selväähän on se, ettei sieltä siihen aikaan enää mitään kunnollista löydy. Kaikki hyvät jutut viedään nopeesti käsistä.
     Me mentiin sitten kuitenkin käymään siellä, kun kerran oltiin suunniteltukin niin. Kiersin kerran koko paikan läpi ja löysin kaksi juttua: unihousut ja Himoshoppaaja-kirjan. Hinta yhteensä oli 1,50e. Vähäisten löytöjen jälkeen mentiin kuitenkin kahville ja pullalle, minkä jälkeen suunnattiin keskustaan pikaisille ostoksille. Olin ihan rättiväsynyt, kun päästiin kotiin. Vartin "power napin" jälkeen laittauduin ja lähdin kaverille grillijuhliin, joissa olikin sitten tosi hauskaa, eli kannatti ottaa itseä niskasta kiinni, vaikka se tuntuikin ihan mahdottomalta. :)
IMG_0142
jumper3
Neule / JC, Shortsit (uudet aleista!) / GinaTricot, Kengät / Converse
Tän postauksen kaikki kuvat on otettu iPhonella. Kuvien laatu on mun mielestä ainakin sen verran hyvä, että välillä tällaisiakin kuvia voi blogissa julkaista. Niin kuin joskus aikaisemmin taisian sanoakin, olen ihan koukussa instagramiin! Tässä vielä muutama kuva, jonka olen kännyllä räpsinyt viime päivien aikana. Jos joku haluaa alkaa seuraamaan mua instagramissa, mun nimimerkki on juliaanniina. :)
instagram

Perfect morning with coffee and chocolate

Kahvinkeittimen ääni on ehdottomasti yksi arjen piristävimmistä äänistä. Muistan lukion koeviikkojen ja ylppärien ajoilta, että kaiken väsymyksen keskellä kahvikupillinen teki terää ja sai aivot skarpeiksi. En mä olisi voinut edes kuvitella meneväni tekemään koetta ilman kahvia!
     Myös rento vapaapäivä hyvin nukutun yön jälkeen on mitä täydellisintä aloittaa kahvilla - ja suklaalla! Heräsin noin tunti sitten ilman herätyskelloa ja luin hetken Sophie Kinsellan Himoshoppaajan ratkaiseva askel -kirjaa, jonka löysin viime lauantaina kirppikseltä. Nyt vuorossa netissä surffailua, postauksen tekoa ja sitä kahvittelua kaikessa rauhassa. Kyllä näitä vapaapäiviä osaa arvostaa työn lomassa ihan uudella tavalla!
morning

morning3
morning2

torstai 12. heinäkuuta 2012

Tuesday's outfit

 Tässä vielä uusi kukkatoppi yhdistettynä valkoisiin shortseihin ja harmaaseen neuleeseen. Tykkään hurjasti tälläisestä vähän raikkaammasta lookista kesällä, kukkatoppi antaa tarvittavan kontrastin muuten "hailuun" (onko tää taas joku mun oma sana?) asuun. Valkoiset shortsit on muuten ihan superhyvät omistaa, sillä niihin voi yhdistää lähes mitä vaan ja kokonaisuus on tosi nätti ja tyttömäinen. Ei mulla tänään enää muuta, meen nukkumaan, jotta jaksan taas töissä huomenna. Tänään olin oikea myyntitykki, pakko myöntää! ;) Sweet dreams to everybody!
Ps. Melkein sata lukijaa, kiitos!!
asuu3
Shortsit / Ginatricot, Toppi / Monki, Neule / Vero Moda
jilll3
asuuu

maanantai 9. heinäkuuta 2012

iPhone 4s

Moikka! Tein viime viikolla ekan isomman ostoksen mun palkkarahoilla: iPhone 4s! Oon ihan koukussa tohon, niin ihana ja kaunis. Ostin myös vaaleanpunaiset kuoret suojaamaan naarmuilta. Toisin kuin mun edellisessä Nokiassa, tässä on sairaan hyvä kamera kännykän kameraksi, joten saan hyviä kuvia myös silloin kun ei ole varsinaista kameraa mukana. :) Instagram on ihana, siihenkin oon niin koukussa!
iphone4s iphone4s1
Tänään kävin taas nopeesti aleissa, koska seuraava bussi ei ollut tulossa noin puoleen tuntiin. Monkista löytyi löysähkö toppi kauniin raikkaalla kukkakuosilla. Ja hintaa oli vain 6e!!
monkii1 monkii
Bijou&Birgittesta mukaan tarttui kahdella eurolla söpö kukkapanta. Mun mielestä ihanan kesäinen ja kaunis! Tällä saa helposti joitain speciaalia asuun ja pelastaa myös huonon hiuspäivän.. ;)
     Perjantaina oltiin ulkona muutaman työkaverin kanssa viettämässä yhden synttäreitä. Oli sairaan hauskaa ja oli ihana kesäilta.. Nyt lähden kiskomaan salille. Kivaa alkuviikkoa kaikille lukijoille!
panta

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Löpinää

Heippa! Ärsyttää, kun bloggeri vammailee ainakin mulla.. Yhtäkkiä on hirvee säätäminen ja työ saada kuvia tänne.. Mutta joo, toivottavasti nämä nyt näkyy normaalisti teille. Kävin tänään taas pitkästä aikaa salilla. Huomaa kyllä, että heti kun ei käy niin kunto huononee tai ainakin tuntuu siltä. Pitäisi saada joku oikee rytmi treenille vaikka onkin töitä.
     Ulkona on taas ollut aivan ihanat säät! Välillä jopa niin kuuma, että tuntee kuinka palaa :D Mähän en siis juurikaan rusketu. Kesäisin onkin aina niin masentavaa vertailla rusketusta kavereiden kanssa - kaikki mun kaverit ruskettuu niin kivasti!
     Mulla on tässä nyt ollut muutaman päivän vapaa töistä, joten olen taas ehtinyt elää vähän normaalisti ja nauttia kesästä. Eilen oltiin Viljan kanssa kahvittelemassa ja syötiin jäätelöä auringossa. Huomenna olisi tarkoitus mennä vähän "tuulettumaan" jonnekin illalla Nooran kanssa. :)
   
jillyjilly1

Yhtenä päivänä tällä viikolla mua odotti töiden jälkeen kotona kiva yllätys. Äiti oli leiponut ihan sairaan hyvää raparperipiirakkaa. Erityisen hyvän siitä teki se, että taikinassa oli kardemummaa, mitä mä en ainakaan ikinä ole tajunnut laittaa.
     Lisäksi ollaan ostettu parina päivänä mansikoita, kirsikoita ja herneitä kotiin. Ihan parhaita herkkuja kesällä, eikä tule huono olo ;)
kesää1kesää
Muutama päivä sitten tehtiin tälläinen "nachoherkku". Tosi helppo ja nopee tehdä ja suurin osa varmaan ainakin tykkää! Tälläinen olisi hyvä jossain illanistujaisissakin tarjoiluna..
kesää2
Seuraavat kuvat on otettu vähän sen jälkeen, kun viimeksi värjäsin hiukset. En ees muistanut, että ne oli NOIN punaiset :D Ihan huomaamatta on väri haalistunut, mutta niin se vähän menee näiden kauppojen hiusvärien kanssa. Nyt mulla on aika luonnollisen punainen tukka ja sellainen on kesällä just perfectoo!
blogiin8blogiin9