perjantai 15. kesäkuuta 2012

Uusia biksuja ja kengät

Oon ollut koko tän viikon töissä, tänään oli eka vapaapäivä ja lisäksi seuraavat kaksi päivää, ihanaa! Eilisen iltavuoron päätteeksi päätettiin työkaveriporukalla lähteä istuskelemaan parille yhteen baariin, oli tosi hauskaa ja kivaa kun sai tutustua työkavereihin muussakin kuin työympäristössä :) Tosi hyviä tyyppejä! About viikon päästä on yhdet isommat allasbileet työporukalla, odottelen jo innolla niitä.
    Tänään käytiin serkkujen kanssa rannalla ja söin tämän kesän ekan jäätelön, sitruuna-lakritsin (suosittelen!) Oli ihana olla auringossa ja nähdä serkkuja pitkästä aikaa. Mietittiin, että voitaisiin lähteä jonnekin ulkomaille kunnon rantalomalle, olisi ihan mahtavaa! 
     Kävin myös pikaisesti sellossa ettimässä bikinejä, koska tarvitsin kipeästi uudet sinne allasbileisiin. Kiertelin perus ginatricotit ja h&m-kaupat läpi, sieltä aika varmasti löytyy aina kivoja ;) Ostin sitten kerralla vähän useammat, joista alempana kuvia. Lisäksi kävin ihan ohimennen Dinskossa ja onneksi kävinkin - löytyi nimittäin niin ihanat vihreät korkkipohjaiset korkkarit! Aika rakkautta ensisilmäyksellä ja vieläpä suhteellisen hyvät jalassa. Niin, ja ne oli myös alessa, oisko ollut nyt jotain 24e, en paljoa jäänyt hintaa kattelemaan. Noi on aivan ihanat jonain lämpimänä kesäiltana vaikka terassilla! :)ranta2
biksut
biksut1
biksut2
korkki1
korkki
korkki2

9 kommenttia:

  1. tosi ihania ostoksia! ja jee, olin 90-lukija :D mutta sun blogis on tosi ihana, tykkään selkeistä kuvista ja yksinkertaisesta taustasta! muutenkin nappas (:

    http://ismileifyousmile.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä sinä! :D Tervetuloa ja kiitos palautteesta, kiva kuulla että nappaa! <3

      Poista
  2. Nuo bikinit on yli kivoja :) Oot muute hurjan nätti!

    wecannotescapethepast.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Noi mustat bikinit on ihanat! :) Onks ne H&M vai ginast ja paljon makso(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin söpöt! Ne on H&M ja hintaa oli yhteensä joku 18e ylä+alaosa :))

      Poista
  4. voe ei noi bikinit! niitä ei voi olla liikaa :)))!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! <3